Oikeudellisen termin kuvaus Nollatuntisopimus:
Nollatuntisopimus on työsopimusmuoto, jossa työntekijä sitoutuu olemaan työnantajan käytettävissä tarvittaessa, mutta työnantajalla ei ole velvoitetta tarjota tiettyä määrää työtunteja. Tämä tarkoittaa, että työntekijän työtunnit voivat vaihdella suurestikin eri viikkojen tai kuukausien välillä, ja pahimmillaan työtunteja ei ole lainkaan. Nollatuntisopimus on erityisen yleinen matalapalkka-aloilla ja joustoa vaativilla toimialoilla, kuten kaupan alalla, ravintolapalveluissa ja henkilökohtaisissa palveluammateissa.
Nollatuntisopimusten etuna työnantajalle on, että ne antavat joustavuutta työvoiman käytössä, mutta toisaalta ne heikentävät työntekijöiden taloudellista vakautta ja ennustettavuutta. Työntekijälle nollatuntisopimus voi tarjota mahdollisuuden ansaita lisätuloja ja joustoa esimerkiksi opiskelun ohella, mutta samalla se asettaa heidät taloudellisesti epävarmaan asemaan, sillä työtunteja ja siten tuloja ei voida ennustaa.
Nollatuntisopimus on herättänyt paljon keskustelua Suomessa. Kritiikin kohteena on muun muassa se, että se voi johtaa työntekijöiden hyväksikäyttöön ja sosiaaliturvan heikentymiseen. Tästä johtuen työ- ja sosiaalilainsäädäntöä on muokattu vahvistamaan nollatuntisopimuksilla työskentelevien työntekijöiden oikeuksia. Muutoksia on tehty muun muassa työsopimuslain suhteen, jossa on pyritty takaamaan työntekijöille vähimmäistyötunnit ja parantamaan ennakoitavuutta.
Nollatuntisopimuksen käyttöä rajoittavat myös työehtosopimukset, jotka voivat määritellä aloittain minimityötuntien määrät tai muut työehtoihin liittyvät vaatimukset. Työnantajan on myös kohdeltava nollatuntisopimukseen perustuvia työntekijöitä samalla tavoin kuin muita työntekijöitä, mikä tarkoittaa esimerkiksi sairausajan palkanmaksun ja vuosiloman kertymisen osalta.
Oikeudellinen asiayhteys, jossa termiä Nollatuntisopimus voidaan käyttää:
Esimerkki 1: Kaupan ala on yksi tyypillisimmistä aloista, jossa työsopimuksia tehdään nollatuntisopimuksen perusteella. Marian työsopimus vaatekaupassa on nollatuntisopimus, mikä tarkoittaa käytännössä, että hänen viikoittaiset työtuntinsa vaihtelevat suuresti sesongin ja myyntivolyymien mukaan. Sesongin aikana Maria saattaa työskennellä 30 tuntia viikossa, mutta hiljaisempina aikoina hänelle ei ehkä tarjota yhtään työtunteja. Tämä aiheuttaa epävarmuutta hänen taloudellisessa tilanteessaan, koska hän ei voi luottaa säännöllisiin tuloihin.
Esimerkki 2: Hoiva-alalla on myös nähtävissä nollatuntisopimuksen käyttöä. Juha työskentelee hoivakodissa ja hänen sopimuksensa perusteella hänet voidaan kutsua töihin lyhyellä varoitusajalla. Vaikka Juha pystyy tällöin joustamaan opintojensa ohella, hän kokee haasteelliseksi suunnitella talouttaan ja vapaa-aikaansa, koska työvuoroja saattaa tulla ennakoimattomasti ja toisinaan ne voivat jäädä kokonaan saamatta.
Nollatuntisopimuksen merkitys on siis monitahoinen, ja se herättää keskustelua työelämän joustavuuden ja työntekijöiden taloudellisen turvan tasapainottamisesta. Suomalaisessa yhteiskunnassa ja oikeuskäytännössä on tärkeää löytää sopiva tasapaino näiden kahden näkökulman välillä. Työntekijöiden oikeuksien turvaaminen on keskeinen osa oikeudenmukaista työmarkkinajärjestelmää, ja siksi lainsäädäntöä sekä työehtosopimuksia kehitetään jatkuvasti vastaamaan muuttuvaa työelämää ja sen tarpeita.
